Keräykset ja luonnontuotteet

 

4H-järjestön toiminta-ajatus

 

4H-harrastuksessa lapsi ja nuori kasvaa kohti vastuullista ja yritteliästä aikuisuutta. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan käytännön taitoja ja tietoja koulutetun ohjaajan tuella. 4H-koulutukset ja -kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia yrittäjyyteen ja työelämään.

4H kehittää ihmistä kokonaisuutena. Tätä kuvaavat neljän H:n perustana olevat sanat head, hands, heart ja health, suomeksi harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. 4H-nuori ja -aikuinen pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille.

Tyrnävän 4H-yhdistys tarjoaa toimintaa koko kunnan alueella. Esimerkiksi kerhotoimintaa on kirkonkylän lisäksi Murrossa ja Markkuulla.

4H-yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi lasketaan 6-28-vuotiaat jäsenmaksun maksaneet lapset ja nuoret. Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä kuitenkin myös aikuiset.